sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Luonnonvalintaa

Niin ne asiat viikossa muuttuu. Viikko sitten Nomi oli vielä kovasti raskaan oloinen, nukkuikin mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Viikon aikana alkoi askel kummasti keventyä ja mammakoira näyttämään enemmänkin hoikistuvan kuin kasvattavan mahaa.

Perjantaina oli aika varattu eläinlääkärille toista herpes-rokotusta varten. Jo päällepäin katsottuna näytti siltä ettei voi olla kantavana ja röntgen sen sitten varmisti. Ultrassa oli vielä kaksi sikiötä nähtävissä, mutta tiineys oli mennyt sen jälkeen kesken :( Ei siis Nomille pentuja, voihan harmistus. Toivottavasti pentue poistuu pian pentuvälityksestä niin ei tule enää turhia kyselyjä pennuista.

Nyt vaan toivotaan ettei Nomilla ole mitään alkavaa kohtutulehdusta tai muuta vastaavaa. Toisaalta on ihan pirteä, mutta ei ihan ole normaali itsensä. Ruoka ei oikein maistu vieläkään ja se ei todellakaan ole Nomille tyypillistä. Seurataan tarkasti tilanteen kehittymistä.

Vielä en ole tehnyt lopullista päätöstä, että steriloidaanko Nomi keväällä vai vieläkö pitäisi kesän juoksusta yrittää pentuja...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti