torstai 9. marraskuuta 2017

Kaikkea muuta kuin päätöntä treeniä

Viime lauantai aloitettiin pirteästi heti aamusta (not...) Etelä-Karjalan Koiraurheiluhallilla Katin toisella valmennuskerralla. Viime kerralla syyskuussa opiskeltiin ohjauksen linjoja ja samalla teemalla nytkin. Tosin taaskaan ei ohjaajia ihan niin helpolla päästy että oltaisiin käyty vain rata juoksentelemassa ;)

Sehän on jo tuttua että koira seuraa ohjauksessa eniten ohjaajan liikettä ja rintamasuuntaa, vähemmän käsiä tai suullisia käskyjä. Nyt tämä teoria pistettiin ensimmäistä kertaa itsellä testiin. Rata piti suorittaa niin että joku elementeistä - liike, kädet tai ääni jätetään ohjauksesta pois. Ilsa kun ei ole kovin hyvä irtoamaan esteille luonnostaan (toki parempaan suuntaan menee koko ajan) niin tehtiin ensimmäinen suoritus niin että ohjaaja ei saanut juosta vaan piti kävellä jolloin koira piti lähettää esteille riittävän kaukaa että ehtii seuraavaan kohtaan ohjaamaan. Pienessä hallissa tämä toimi yllättävän hyvin jo ensimmäisellä yrittämällä :) Seuraavaksi sama juttu, mutta ilman käsiä jolloin rintamasuunnan merkitys korostui entisestään. Tämä oli itsellekin ensimmäinen kerta vaikka kädetön ohjaus treeneissä ei mikään uusi keksintö olekaan. Ei vaan ole saanut aikaiseksi itse kokeilla, mutta tämän kokemuksen perusteella ei jää viimeiseksi. Sangen opettavaa ja työlästä!

Pieni tauko väliin ja sitten jatkettiin taas. Videolle päätyi treeni ilman ääntä ja käsiä, viimeinen setti mentiin vielä kävellen ilman käsiä ja ääntä :D



Loppuun ehdittiin treenailla vielä yksittäisiä tekniikkajuttuja. Vihdoin saatiin Ilsalle toimimaan takaaleikkaus hypylle ilman mitään apuja ja teki vielä aika tiukasta kulmasta. Minikoiran kanssa on tullut opeteltua ihan uusia tekniikoita kuten vippausta (toimi hienosti perjantain ryhmätreeneissä) ja nyt sylkkäriä. Poispäinkäännös on edelleen vaikea. Maailmalta kantautuu myös uusia ohjauksia, jotka pitäisi ottaa myös treenilistalle. Tällä hetkellä tuntuu että suurin osa treeniajasta menee edelleen puomin kontaktin kanssa tapellessa, taitaa olla kohta paluu perusteisiin edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti