lauantai 11. heinäkuuta 2015

Viidennet tokon piirinmestikset

On sitä nähtävästi tätäkin lajia ehditty harrastella kun tänään oli vuorossa jo viidennet tokon piirinmestikset Lilin kanssa ja yksi vuosi ollaan jätetty väliinkin. Kaiiki luokatkin ollaan ehditty käymään 1-tuloksen arvoisesti ja tänään oltiin toistamiseen EVL:ssä.

Treenit katastrofaalisten SM-kisojen jälkeen on mennyt hyvin. Ainoastaan ohjatussa on tullut taas ihme paineistumista muutaman epäonnistuneen vasemman kapulan noudon takia. Lili on välillä vähän herkkis. Koe oli myöskin LAU:n hallilla, joka ei taas ole paras mahdollinen paikka, kun Lilin mielestä halli on varattu aksailuun. Toki ollaan siellä tähänkin asti ihan hyviä tuloksia tehty (ALO1, AVO1, VOI1, EVL2), mutta asenne on ollut vähän nihkeä. SM-kisoistakin oppineena tuli panostettua ennen liikkeiden aloitusta Lilin fiilikseen, ettei pääse vaipumaan samanlaiseen koomaan kuin SM-kisoissa.

Tuomarina tänään toimi EVL:ssä hyvin tutuksi tullut Harri Laisi ja koirakoita lopulta 11. Liikkeet sekoitetussa järjestyksessä ja yksilöliikkeet yhteen putkeen. Tätä toivottiinkin. Kelikin oli oikein sopiva hallikokeeseen.

Lili odottamassa suoritusvuoroaan.
  • Paikkaistuminen ja paikkamakuu: 10. Vähän sai tehdä töitä, että sai partaotuksen kontaktiin, mutta oli ihan riittävän kuulolla :) Ei ongelmia näissä.


  • Tunnistusnouto: 9. Varmasti oma. Aikamoinen rouskutus kävi kun palautteli lopun ravilla…



  • Ruutu: 9. Killeriliikkeet heti alkuun :) Ja olihan käydä taas vahinko. Meni viime vuonnakin haistelemaan ruutunauhan kiinnityslevykettä ja nytkin oli ruutunauhassa jotain tosi mielenkiintoisen hajuista. Pysähtymiskäskystä possuili suoraan maahan, mutta onneksi oli käpälät juuri ja juuri nauhan oikealla puolella. Tietää mitä jekkuja seuraavaksi aletaan treenaamaan. Treeneissä kyllä painellaan ruudun takaosaan ja koskaan ei reagoi siihen nauhaan…



  • Kaukot: 7. S-I-M-I-S-M. Ilmeisesti edellinen liike säikäytti ohjaajankin sen verran pahasti, että iski ihan hirveä jännitys päälle. Ja Lili teki varmaan huonoimmat kaukot ikinä. Teknisesti kyllä hyvin ne mitkä teki, mutta ei noussut ekalla käskyllä seisomaan ja toisesta nousikin sitten istumaan eli väärä vaihto vielä kaiken päälle. Toiseen seisomiseen myös tuplakäsky. Ihme jumitus. Lisää häiriköintiä treeneihin. Lili osaa nämä niin hyvin parhaimmillaan.
  • Seuraaminen: 8. Teki varmaan parhaimman EVL seuraamisensa! Hyvin mukana ja kaikki perusasennot. Tätä ei enää toista kertaa pilata kunnon treenaamisella. Pikkupätkiä vaan ja paljon palkkaa, eikä yhtään painetta.

  • Hyppynouto: 9. Kapula piti ensin kaataa nurin (jäi pystyyn) ennen kuin se saattoi ottaa suuhun ja aika leppoisa oli palautusvauhtikin ;) Vinoja heittoja treenattiin kotona, mutta sitä taitoa ei nyt onneksi tarvittu.

  • Luoksetulo: 9. Tämä oli kyllä hyvä. Lopun olisi voinut ainoastaan tulla reippaammin.
  • Zeta: 9. I-S-M. Ennakoi mukaanlähdöt mutta so what :D Iloinen snautseri, iloinen ohjaaja!
  • Ohjattu: 8.5. Hieman alkoi tässä kohtaa jännittämään, että kuinka pahasti jumittaakaan. Pieni helpotus siinä kohtaan kun arvoin oikean kapulan. Vauhti ei ollut päätä huimaava ja lopun tuli vielä ravilla, mutta selvittiin tästäkin liikkeestä, huh. 




Tuomiota kuuntelemassa.
Yhteensä 280.5 pistettä ja EVL1-tulos! Viides piirinmestis ja viides 1-tulos ;) Niin sitä pitää Lili! Palkinnoille ei suoritus aivan noilla virheillä riittänyt, sen verran kova taso oli tänään, mutta iloinen suoritus ja 1-tulos olikin ne tärkeimmät. Palkinnot käytiin sitten pikapikaa hakemassa Askon alennusmyynneistä ;) Ja hyvät palkinnot saatiinkin! Onnea vielä voittajille!


Huomenna jatketaan. Viimeinen tokokoe nykyisillä säännöillä. Toivottavasti Lilin huumori riittää vielä huomisellekin :)

2 kommenttia: