maanantai 14. joulukuuta 2015

Aika rientää, joulu lähestyy ja pennut jo 4 kk!

Itsenäisyypäivän lenkkeilijät Taipalsaarella
Tämäkin blogi on pitänyt päivittää jo niin monta kertaa, mutta aina vaan se on jäänyt. Toisaalta ei ole mitään sen ihmeempää kerrottavakaan; pennut sitä, pennut tätä voi olla pidemmän päälle aika puuduttavaa luettavaa ;)

Mutta nyt sitä tulee!

Uri 9 vkoa
Ilsa 9 vkoa
Joulukuun alkuun oli suunniteltu yhdet agikisatkin, mutta jäi nekin sitten väliin laiskuuden ja mukavuudenhalun takia. Ajatus kukonlaulun aikaan heräämisestä lauantai-aamuna työviikon jälkeen että pääsee viettämään päivän kylmään ja kosteaan agilityhalliin ei enää ilmoittautumispäivän lähestyessä houkutellut. Uusi startti sitten keväällä maaliskuun kotikisoista!

Kun aurinko paistoi lokakuussa - Milan, Lili & Armi

Treeneissä Lili on ollut hyvässä iskussa, yritetään pitää vire läpi talven. Mammaloma ei ole näkynyt Nominkaan menossa pahemmin, menee edelleen hyvin sille päälle sattuessa ja kepithän ne suurin kompastuskivi on, jos ei vire kestä. Tokotreenit puolestaan odottaa inspiroivampia treenikelejä ;) Kun ei ole mikään pakko treenata, niin sitä tulee kummasti krantummaksi kelien suhteen.

Ulos tahtoisi hän
Ja kyllähän sitä pimeyttä ja märkyyttä onkin riittänyt. Kaatosateen yllättäessä hieman saa pentujen kanssa neuvotella että mennäänkö ulos vai ei, mutta muuten tuntuvat viihtyvän enemmän pihalla kuin sisällä. On tilaa vetää spurttia ja kaikkein mukavinta kaivella kuoppia ja syödä kaiken löytämänsä. Sisälle tullaankin sitten suihkun kautta. Saisi tulla lunta ja pakkasta ja vähän äkkiä! Metsälenkeillä ovat kulkeneet 9-viikon iästä asti, hyvin menee vajaan tunnin lenkitkin. Pieni ajomatka kotiin niin voi vetää kotona rallia seuraavat pari tuntia. Energiaa siis riittää ;) Tästä syystä ovat viime viikot päässeet myös aamulenkeillekin mukaan. Hihnalenkit viiden koiran kanssa, kun kaksi näistä pentua, kasvattaa kyllä itsehillintää.

Kuinka sitten sujuu pentujen koulutus kun niitä on kaksi kerralla? Täytyy kyllä sanoa että käppänäpentuja voisi olla vaikka neljä yhtä aikaa ja ne olisi silti yhtä hermolepoa verrattuna Milan-nimiseen snautseripenikkaan ;) Onhan nämä aika villejä ja äänekkäitä (!!!) ainakin äitiinsä verrattuna, mutta niin hauskoja ja suloisia :)

Katin ja Armin luona kyläilemässä lokakuussa

Vajaa 4 kk

Vaikka ovat saaneet aika kuritta kasvaa niin ovat silti oppineet sisäsiistiksi nopeasti, hihnassakin kävellään jo lähes asiallisesti (jos unohdetaan äänenkäyttö) vaikka hihnaa pitääkin purra välillä ja hoitotoimenpiteetkin saadaan suoritettua ilman suurempaa tappelua. Tosin eipä pentujen mielipidettä hirveästi asiassa kyllä kyselläkään ;) Ilsan kanssa on hieman enemmän harjoiteltu turkinhoitoa, Urille on vielä riittänyt kun on joskus kammalla vetänyt, tosin senkin voisi jo nyppiä. Ihanat turkit molemmilla pojilla :)

Kevyttä siistimistä Ilsalle

Ilsa kertaalleen nypittynä

Karvapallero ennen trimmiä ;)

Urin uudet valjaat ja kampaamaton turkki ulkoilun jälkeen

Urin trimmaamaton turkki 4kk iässä 

Ihmisten ilmoillakin ollaan käyty aikataulujen salliessa. Pitäisi käydä enemmänkin, että saisi karsittua sen ensireaktio älämölön pois. Aargh! Sujuvasti kulkevat muuten ihmisvilinässä, eivät ole erityisen kiinnostuneista vieraista ihmisistä, asenne on enemmän avoimen välinpitämätön. Käydään tervehtimässä, mutta ei sen enempää kiinnosta. Vieraiden koirien kanssa leikit kelpaa. Muska varsinkin on leikittänyt pentuja innolla, oman rotuistakin seuraa on saatu serkkupoika Frankista ja Nelli-tyttösestä. Tai siis Uri leikkii vieraiden kanssa ja Ilsa komentaa vieressä ;)

Joulumarkkinoilta tulossa

Snakut, käppänät ja sheltit lenkillä - 10 koiraa
Viisikko kera Armin

Doctor's Order kasvatteja I, J, L, N, Q, T ja U-pentueista

Iitalla ja Rockylläkin on sujunut hyvin, kehuja on sadellut niin luonteesta kuin ulkonäöstäkin, eikä vain omilta porukoilta ;) Vauhtia riittää näilläkin lapsilla. Toivotaan että kehitys jatkuu suotuisasti kaikilla!

Iita-kaunotar
Iita 3 kk trimmikurssilla
Rocky-hurmuri kaverinsa kanssa
Videoitakin on jokunen kertynyt touhuista :)

Lokakuun puolissavälin Katilla ja Armilla kyläilemässä:




Lili leikittää pentuja:




Milanista pennut on, ah, ihania ;)



Äiti ja poika ;)



Näin opetellaan agilityn alkeita?




Karvat ojennukseen:




Serkukset 3kk & 4kk Haukkulaaksossa:

 Sattuneesta syystä näistä pennuista ei ihan hirveästi ole kuvia ;)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti