sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tuplailoa huolien keskellä

Ei ole Lili vielä tehnyt visiittiä Ruokolahdelle ilman nollavoittoa/sertiä kotiintuomisina. Harmaa pantteri viihtyy siis leijonakunnassa...? Tuomariksikin eilisiin kisoihin vielä sattui Viitasen Anne, jonka radoilta keväällä 2011 Lili metsästi kaksi 0-voittoa ja nousi näin 3-luokkaan.

Pientä painetta kisojen suhteen oli, koska ne olisivat mahdollisesti viimeiset kisat toistaiseksi... Yksi loppuvuoden tavoite oli, että kisakirjan eka sivu pitäisi saada täyteen. Ja sehän tarkoitti, että kaksi nollaa pitäisi tehdä. Samantien mieluusti se tuplakin, joka Kouvolassa jo oli niin tarjolla. Tupla oli muutenkin päivän teema, kun sen merkkisiä patukoita löytyi matkaeväistä kolmisen (!) kappaletta :) Niillähän pärjää hyvin vaikka koko päivän!

Kisat eivät lähteneet lupaavasti käytiin. Kakkosesteelle tekemään niistoa ja mitä ihmettä, Lili tulee riman ali?!? Ja haahuilee sen jälkeen ihan omiaan... Oma fiilis lässähti tämän jälkeen aivan täysin, hölköteltiin rata loppuun, mutta kun ei enää huvittanut edes ohjata koiraa, niin jätetään se häpeävideo julkaisematta... Nurtsille pallon perässä pääsikin juoksemaan Nomi ja voiko sen ikävämpää "rangaistusta" Lilille olla.

Seuraavalle radalle palattiinkin asenteella! Nollavoiton arvoisesti! Kyllä nyt näitä sertisijoituksia tulee, kun ei sitä voida vastaanottaa...


Ja niin pääsi Lili taustalla näkyvälle nurtsille juoksemaan niin onnellisena kuin vaan voi olla :)


Viimeiselle radalla lähdettäessä oli vain yksi päämäärä eli tuplan tekeminen. Pientä varmistelua menossa, nyt ei tehtäisi mitään tyhmää. Keppien jälkeiselle hypylle oli tarkoitus tehdä niistosokkari, mutta vaihtuikin vain niistoksi ettei Lili vaan hyppäisi hyppyä takaisinpäin. Ja näin muurille takaaleikkaus, joka käänsikin hyvin seuraavan hypyn oikealle puolelle. Lili hakee hyvin putket pimeistäkin kulmista ja kestää leikkaukset, mutta nyt oikein tuplavarmistin, että varmasti menee putkeen sisään. Sillä seurauksella, että sitten olinkin persjätössä myöhässä ja koira ehti tulla putkesta ulos ja hypätä seuraavan hypyn ennen kuin minä tajusin, että missäs se koira olikaan. Ei näytä videolta pitkältä ajalta, mutta voin sanoa että tuntui radalla ikuisuudelta. Jos tuohon olisi tupla mennyt niin olisin varmaan kotimatkalla käynyt hukuttautumassa Vuokseen :) Mutta onneksi Lili oli ohjaajaa viisaampi eikä nyt töpeksitty sitä viimeistä rimaakaan :)


Ja taas juostiin nurtsilla ja nyt kerrankin muistin ostaa Lillille sen grillimakkarankin! Itse saattoi kurvata kisojen jälkeen Vuoksen rannalle Mäkkäriin syömään :)

Joten samoista kisoista saaliina sekä nollavoitto että tuplanolla ensi kesän arvokisoja ajatellen. Enää tarvitaan kuin ne neljä tavallista nollaa, jotka kyllä tulee, jos vaan päästään kisaamaan.

Mutta päästäänkö me? Työnantaja päätti piristää kesälomatunnelmaa aloittamalla juuri ennen lomia YT-neuvottelut. Eihän ne olleet vasta kuin viidennet minun työuran aikana... Mutta nyt ei ollut enää Lpr:n toimisto osa suomalaista yritystä vaan päätökset tehtäisiin ns. rapakon takana. Kuusi viikkoa sitä sitten jännitettiin tuomionpäivää, kunnes päätös tuli - meidän porukan palveluksia ei enää kaivattaisi. Joten 11 vuoden ja 8 kk:n jälkeen irtisanomislappu kouraan. Kiitos ja iloista syksyn jatkoa...

Nyt sitä sitten pohditaan, että mitäs seuraavaksi. Selvää on, että kisat, valmennukset yms. jäävät nyt toistaiseksi väliin. Mutta vielä me täältä palataan, vahvempana kuin koskaan!

3 kommenttia:

  1. Onnittelut hienoista nollista! Nyt sitten vaan treenailemaan päivisin hallille koko kuukausimaksun edestä, me aloitettiin treenit eilen ja tänään jatketaan :) Ja tokoillakin voi ihan ilmaiseksi ulkosalla ja saa raitista ilmaakin ;) Ja voidaan tulla treeniseuraksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri ehdinkin laittaa sähköpostia tokotreeneistä :) Ja jos nyt vaikka ehtis tehdä niitä tunnarikapuloitakin lisää vaikka koko vuoden tarpeiksi :)

      Poista
  2. Onnea nollista! Voi harmi tuota työasiaa. Toivottavasti kaikki järjestyy parhain päin.

    VastaaPoista