perjantai 12. syyskuuta 2014

Ei Voi Löytää...

Niin paljon kisoja ja kokeita viime aikoina ettei blogikaan ehdi perässä…

Tiistai-iltana Imatralle tokokokeeseen. Eipä ollut mitenkään luottavainen olo että nyt irtoaisi se viimeinen 1-tulos. Lähinnä tuli mieleen, että mitä taas voisi mennä pieleen. Loistava asenne lähteä kokeeseen, mutta eipähän ainakaan jännittänyt suoritus enää niin paljoa.

Lili oli koko kokeen ensimmäinen koirakko ja tuomaroinnin hoiti Pauli Härkönen. Normijärjestys, ruudusta poikki.

Taas nähtiin yllätyksiä…
  • Paikkaistuminen: 10.
  • Paikkamakuu: 10.
  • Seuraaminen: 7. Seuraamiskaavio tuntui taas pitkältä kuin nälkävuosi, koelaaman kanssa tosin se 5 metriäkin on liikaa. Välillä ihan jees menoa, mutta hitaat kävelyt teltan luona oli aivan luokatonta. Teltta veti Liliä puoleensa jo kehään tultaessa (mitä lie hyviä hajuja sieltä tuli) ja sinne oli haahuilemassa kesken seuraamisen. Heräsi uuteen aika tiukkasanaiseen "seuraa"-käskyyn. Ja taas jätti perusasentoja tekemättä. Superärsyttävä liike. Aika paljon erinäköistä menoa viime vuoden VOI-luokan kokeessa vielä...
  • Zeta: 8.5. M-S-I. Liikutti yhtä tassua sekä seisomisessa ja istumisessa, pitäisi vissiin tätäkin taas muistutella.
  • Luoksetulo: 9. Tästä olisi voinut antaa enemmänkin pisteitä myös yleisön mielestä, mutta tuomarin makuun liian hidas.
  • Ruutu: 0. No niin. Hyvin merkille ja siihenhän sitä sitten jymähdettiinkin :( Vilkuili zetan merkkejä epäuskoisena ja totesi että parempi olla lähtemättä merkiltä mihinkään. Ei lähtenyt ekalla käskyllä, eikä toisellakaan (nytkähti) vaan vasta kolmannella hyvin epävarmasti. Liike oli jo varmaan tässä vaiheessa nollilla käskymäärästä johtuen ja lopullisesti se meni kun Lili lopulta selvisi ruutuun asti. Epävarmana menee suoraan kartioiden luokse ja korjaa vaan kartiolta toiselle käskystä. Tuurilla voi ehkä jäädä tassut ruutunauhan sisään, mutta todennäköisesti tulee ulos maahan-käskystä. Ja niin kävi nytkin… 1-tulos meni taas siinä.
  • Ohjattu: 8. Toisen kerran kokeessa vasen. Kivasti sinne teltan, hyppyjen ja muun sälän joukkoon. Hyvin hoiti Lili hommansa, mitä nyt jätti perusasennon tekemättä luovutuksessa. Prkl…
  • Metallihyppynouto: 10. :D Loppuasento ei kyllä ollut ihan tuon arvoinen, mutta heitto oli ;)
  • Tunnari: 9. Poikkeuksellisesti Lili aloitti rivin haistelun vasemmalta päin ja tarkasti kävi koko rivin läpi vaikka oma oli heti toisena. Mutta hyvä näin.
  • Kaukot: 7. Ohoh, pomppasi tosi rumasti eteenpäin ensimmäisessä istumaannousussa. Pientä liikkumista myös muissa vaihdoissa, mutta isoin virhe oli tuossa ekassa vaihdossa. Tehokuuria luvassa.
Ja kakkostulosta taas kerran yhdellä nollalla… Edes vitonen ruudusta oli riittänyt.



En kyllä ymmärrä mikä epävarmuus Lilille iski nyt ruudussa, kun pitkään aikaan ei ole tehty muuta kuin positiivisia ruututreenejä. Ja kai se tunnustettava tosiasiat että olen yrittänyt opettaa kahdelle koiralle ruutua jo parin vuoden ajan ilman että niillä on mitään käsitystä ruudun keskikohdasta ja eilisen treenin perusteella ei oikeastaan edes ymmärrä mitä "ruutu"-käsky tarkoittaa ilman käsimerkkiä. Tai sitten Lili on jostain nyt tosi epävarmana.

No, ehkä ei ole vielä myöhäistä asiaa korjata. Ainakin eilinen treeni näytti merkkejä älyämisestä tarpeeksi monen toiston jälkeen. Milloin alkaa toimia kokeessakin onkin sitten eri asia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti