perjantai 17. kesäkuuta 2011

Delegointia

Lilin leikitys on nyt vähän niinkuin annettu Nomin hoidettavaksi. Ei tarvitse turhaan raahata kasaa leluja omistajalle, kun löytyy aina valmis ja innokas leikkikaveri :)


Tämän viikon tokoilusta jäi hyvä mieli molempien osalta, toisin kuin edellisellä viikolla kun Milan pisti taas "parastaan" tunnarin kanssa (tuodaan ensin kaikki muut paitsi se oikea ja sama vielä uusintana, näkee punaista). Tunnaria treenattiin nyt vain kotona ja olihan Milanille yllätys kun samaa temppua ei voinutkaan enää uusia, kun kapulathan oli pistetty alustaan kiinni. Ähäkutti...

Viikon agiliitelyn teemana oli molemmilla 3+ rata vähän niinkuin SM-kisojen kunniaksi. Vähän pientä jippoa ja vauhtia. Rata sinänsä ei ollut vaikea suorittaa, mutta viimeisen päälle kelloa vastaan niin johan alkaa saamaan haastetta kun ei voi ihan minkälaisia kaarroksia tehdäkään.
Lilillä rimat taas 65 cm. Pari kertaa rata läpi eikä yhtään rimaa alas :) Vaikein kohta Lilin kanssa oli puomille vienti, kun ei ota ylösmenokontaktia tuollaisessa tiukassa kulmassa vietynä, joka olisi nopein ratkaisu. Tätäkin pitää alkaa treenaamaan, ettei aina tarvitse suoristaa kulmaa. Lili ei näköjään kestä yhtään nopeita vapautuksia kontakteilta, sen jälkeen alkaa nimittäin soveltamaan. Keinun jälkeen piti muistaa käyttää vastakkaista niin sai lähettää putkeen eikä mennyt A:lle. Milan meni radan varsin sujuvasti, tosin laajoilla kaarroksilla, mutta sallittakoon se nyt 1-luokan koiralle, jolle tiukkoja käännöksiä ei ole vielä edes opetettu :) Ois varmaan korkea aika.

Nomilla oli ihan omaa ohjelmaa isojen partojen treenien ajan. Eipä näytä olevan ikävä :)


Nomin oma treenailu tällä hetkellä on lähinnä patukan syöntiä :D


Nomi on nyt tasan 13 vkoa ja päivän vajaa 3 kk. Näyttää kuulemma jo koiralta, eikä vaan lelulta. Tiivistettynä Hauska, Helppo ja Yli-Söpö :)
Pyrstösulille on nyt näytetty trimmauskonetta kaksi kertaa. Vielä oli vähän iik, mutta ei sentään enää apua tuo tappaa. Suihkukin oli nyt positiivisempi kokemus. Sinnehän joutui yhtenä päivänä peräti kaksi kertaa Lilin kera, kun juoksentelivat rallia märän nurmikon ja multaisten pensaiden alusten väliä. Olivat nättejä... Vielä kun Nomi vähän kasvaa niin saa ehkä mahtumaan trimmikoneen vähän muuallekin :)

Nomi on ollut nyt meidän ilona yli kuukauden ja saldona sisälle (matolle) kahdet pissat ja kakat. Ja nämä siis sadepäivinä. Jos ovi on auki niin osaa mennä yksin ulos tarpeille, eikä onneksi kuseksi samaan tahtiin kuin ikiliikkuja-Lili pentuna.

Pissillä ehtii käymään, kun hoitaa ensin tärkeimmät pois...
...kuten risujen syönnin.
Kyllä ne pennut jaksaa, tuumaa Milan.
Ja Lili on aivan samaa mieltä.
Nomin mielestä leikille ja unelle on omat paikkansa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti