sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Nomin ensiesiintyminen

Kehässä onnellisesti ohi :)


Ja esiintyi kuin oltaisiin ennemmänkin treenattu, luonnonlahjakkuus siis! Seisotukset oli piiitkät, mutta hyvin neiti malttoi. Eikä nenäkään iskeytynyt juoksuosuuksissa maahan. Videokooste kehästä:
Elena Ruskovaaran arvostelu kuului näin:

"Erittäin narttumainen, hyvänkokoinen jäntevä ja hyväluustoinen kokonaisuus. Nyt vähän pitkä lanne. Voimakkaat takakulmaukset, varsin hyvin kulmautunut myös edestä. Hyvä pään malli ja oikein asettautuneet korvat. Vähän kookkaat, tarpeeksi tummat silmät. Sopiva kaula. Vielä pentumaiset liikkeet, löysä edestä. Kaunis sujuva ravi. Esimerkillinen hännän asento ja hieno esiityminen. Karva saa karhentua iän myötä." JUN ERI1


Henk.koht. sanoi minulle, että SA:ta ei tule vielä pentumaisten liikkeiden takia. Mutta hyvä aloitus ja eiköhän pentumaisuus karise kun ikää on enemmän kuin 12 kk :)

Lili aksaili perjantaina ja launtaina ahkerasti, mutta niistä myöhemmin, kun saa videot julkaisukuntoon. Koiramainen pääsiäinen siis :) Huomenna ainakin shelttikehän laidalla, hännän kannosta riippuu, joutuuko kehäänkin asti :)

2 kommenttia:

  1. Upeaa, isä laumoineen on todella ylpeä Nomista! Tiukka linja tuomarilla, upea arvostelu. Ja liikkeet ihan varmasti 'vahvistuu' iän myötä.

    PS. Saanko lainata kuvaa ja arvostelua meidän blogiin?

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos :) Joo, totta kai saat lainata kuvan ja arvostelun.

    Loppukesästä jatketaan ja sillä turkilla pitäisi ehtiä vähän enemmänkin kuin yksi näyttely :)

    VastaaPoista