tiistai 22. toukokuuta 2012

Oikeelle - ehkä. Vasemmalle - mitä se on?

Joku pistettiin uimaan...

Jää varmaan viimeiseksi tänä kesänä :)


Jaa että kisa- ja treeniraporttia menneellä viikolta... Onks ihan pakko :)

Santalahden Suhinat helatorstaina Kotkassa ja hylkyputki kasvoi ennätysmittaan eli kuuteen... Helle jäi kotimaisemiin, mutta nähtävästi hyydytti Lilin siltikin. Ei ollut vauhtia, tiputti rimoja ja muurin palikoita, sekosi kesken pujottelun, eikä kääntynyt ainakaan vasemmalle. Oma hyvä fiilis katosi aika nopsaan tahtiin... Tuomarina Pentti Siimes ja ihan kivat radat.



Lili ei ottanut stressiä vaan kävi lopuksi viilentymässä meressä ja sen jälkeen toki piehtaroimassa :)


Ehdittiin lähteä juuri ukkosen alta, motarilla sitten vettä tulikin...


Olli-Jussi järjesti meidän ryhmälle treeniviikonlopun (mahtavaa, kiitos!). Lauantaina mentiin ensin kuitenkin Marjutin johdolla. Päivän opetus; katso mihin mennään, se kuuluisa laseri, josta aiemminkin on kuultu :) Kaksi rataa suurin piirtein näin:

 
Ekasta pätkästä ei videota, mutta toisesta on.



Sunnuntaina paineltiin menemään heti aamusta kaksi rataa näin:



Videona...



Kesän aikana opettelemme sellaista perustavanluontoista asiaa kuin kääntymistä. Myös sinne vasemmalle... Tai yleensäkin... Kisatahti tulee olemaan loppuvuoden varsin harva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti