Se toisenlainen kisakirja

Ostin kyseiseen vihkon jo vuonna 2004 ja siihen oli tarkoitus kirjata Milanin kasvukehitystä sekä muita pennun elämän tärkeitä asioita. Piti tyytyä tavalliseen vihkoon, kun Minun koirakirjani -kirjaa ei silloin sattunut kirjakaupasta löytymään. Neideille sellaiset sitten saatiin (ensimmäisen ostin, toisen sain palkinnoksi).

Milan osoittautui jo pentuna sen verran aktiiviseksi pikkupiruksi, ettei siinä arjen kaaoksessa ehtinyt mitään kirjailla. Jutun aiheita olisi riittänyt varmaan romaaniinkin asti. Ja kasvoihan tuo hyvin isoksi pojaksi ilman viikoittaista seurantaakin :)

Vihko lojui kaapin perukoilla käyttämättömänä vuodesta toiseen, kunnes se vihdoin otettiin käyttöön vuodenvaihteessa. Ja vielä ihan alkuperäisen ajatuksen mukaiseen käyttöönkin eli seuraamaan viikoittain  paino- ja mittakehitystä. Tosin seurannan kohde vaihtui koirasta omistajaan ja lukemat mieluiten laskusuuntaisia.

Uusi vuosi ja uudet elämäntavat, näinhän se monella on. Itsellä tosin ensimmäistä kertaa ja jos jotain lähdetään tekemään niin tehdään se sitten kunnolla :) Alkuperäinen tavoite oli vaan mahtua vanhoihin farkkuihin maaliskuun alkuun mennessä. Mutta jos farkut on juuri Milanin pentuajoilta, niin ei ihan niin helppo juttu olekaan…

Olen joskus vitsaillut että Milanin pentuaika oli rasittavuudeltaan kaikkien muiden koirien pentuajat yhteensä ja kerrottuna vielä kahdella. Ja siinä tuskin on yhtään liioittelun makua. Erittäin älykäs ja aktiivinen pikkupiru, joka purki kaiken energiansa omistajaansa. Ja aivan kaikesta piti vääntää kättä lällättelevän kakaran kanssa, joka suorastaan nautti kaikista haasteista (=kielloista) ja huomiota haettiin aivan väkisin (vaikka nappaamalla persuksista ohimennen). Samalla kun koiran kasvukäyrät näytti ylöspäin niin nääntyneen omistajan käyrät näytti alaspäin. Ei asiaan muuten olisi niin kiinnittänyt huomiota, mutta kummasti vanhat vaatteet alkoi roikkumaan päällä ja kun meni ostamaan uusia niin vaatteista pieninkin koko oli liian iso… Tuolta ajalta kun katselee kuvia, niin posketkin on melkein jo lommoilla ja kireitä vaatteita ei pahemmin päällä näy, päinvastoin kaikki näyttää teltoilta. Paitsi ne farkut. Olin juuri ehtinyt ostaa uudet farkut ennen kuin Milan tuli, mutta vähiin jäi niiden käyttö kun oli käytävä ostamassa uudet, jotka ei kyllä roikkuneet enää mistään...

Milankin rauhoittui pahimmista ajoistaan (tai ainakin suuntasi energiansa muuhun) ja sai neitejä kavereikseen, jotka omistajan näkökulmasta oli helppoja jo alusta alkaen. Urheiluharrastukset vaihtui koiraharrastuksiin ja edes agilityä ei voi pitää kovin rasittavana lajina kunnon kannalta tokosta puhumattakaan. Ja ainaisessa kiireessä oli niin paljon kätevämpi ajaa autolla lyhyetkin matkat ja ostaa ruuaksi jotain nopeaa ja maittavaa (=lihottavaa). Tähän päälle vielä istumatyö. Joku kilo per vuosi ei ole paljon, mutta mitä se tekeekään viidessä tai vaikkapa kymmenessä vuodessa…

Kummasti sitä sai alkaa laittamaan vanhoja vaatteita kierrätykseen kun eivät enää mahtuneet päälle. Ja parhaimmassa tapauksessa kävit ostamaan uuden juoksupuvun elokuussa niin kuukautta kahta myöhemmin se olikin jo aika tiukka. Lopullinen herätys taisi tulla marraskuussa kun halusin kokeilla yhtä vanhaa juhlapukua (hmm, vuodelta 1997 :). Se näky on varmaan palanut loppuiäksi verkkokalvoille, niin ei tarvinnut erillistä valokuvaa ottaa muistutukseksi :D

Jouluun asti mentiin niin että jätettiin vain ruokavaliosta kaikki herkut pois. Ensimmäiset viikot oli yhtä tuskaa, sen verran paljon oli tottunut makeaa mussuttamaan. Mutta kun jatkuvan makean syömisestä pääsee eroon, niin ei sitä enää niin kaipaakaan. Jouluna syötiin "vanhaan malliin" ja valmistauduttiin pistämään ruokavalio täysin remonttiin 1.1.2014 alkaen.

Siitä alkoi myös vihkon täyttäminen. Kerran viikossa punnitus ja mittanauhalla mitat kriittisimmistä kohdista. Olihan lukemat karua luettavaa… Liikunnan määrääkin oli tarkoitus lisätä, mutta ennen kaikkea muutos lähtisi ruokavaliosta. Ensimmäiset viikot olin vielä flunssassa, joten näki hyvin mikä sen ruokavalion merkitys on. Kuukauden tai kaksi jaksaisi varmaan vaikka mitä ihmedieettiäkin, mutta tarkoitus oli saada muutoksesta pysyvää. Alkuun lähdettiin hieman soveltaen näillä opeilla - alkuun oli jo vaikeuksia syödä niin paljon mitä "dieetillä" kuuluisi. Joten jos syö oikein, niin ei nälkää tarvitse todellakaan nähdä - enemmän proteiinia ja hyviä rasvoja, vähemmän hiilareita, sitähän se. Ensimmäinen kuukausi meni hyvin 1 kg / viikko eli neljä kiloa lähti nopeasti, mutta sen jälkeen kehitys tyssäsi. Joten jotain uutta oli keksittävä, sillä motivaatio on aika vahvasti riippuvainen tuloksista. Netistä löytyi ohje Jutan 4 vkon GoFatGo-dieettiin, joka sisälsikin selvästi vähemmän rasvoja. Ja ei muuta kuin kokeilemaan saisiko rasvat tuolla kyytiä. No, jotain ainakin lähtee vieläkin puolisen kiloa viikossa :) Punttitreenillä olisi tarkoitus ehkäistä lihasten lähtemistä.

Kaksi ja puoli kuukautta on tietysti lyhyt aika korjata monen vuoden "tuhoja", mutta enpä olisi uskonut että tässäkin ajassa voi saada tällaisia tuloksia - painoa lähtenyt 6 kiloa, keskivartalon ympärysmitta lähes 10 cm pienempi ja reidetkin 5 cm kapeampia. Ja mikä tärkeintä, olo on aivan loistava! Juoksi sitä sitten lenkillä tai agiradalla niin kyllähän kulkee mukavammin hieman kevyempänä. Ja sitä turvonnutta oloa ei ole ikävä yhtään. Farkutkin mahtuvat jo hyvin jalkaan ;) Tosin taas alkaa olla kaapissa vino pino väärän kokoisia vaatteita…

Kun tavoitteet alkaa olla jo saavutettu, niin oliko tämä jo tässä? Ei. Painonpudotuksen jälkeen olisi tavoitteena alkaa parantamaan lihaskuntoa, joka on edelleen kaukana vanhoista hyvistä ajoista (ranteenmurtuma katkaisi hyvän treeniputken ja sitten tulikin jo Milan). Eikä ruokavaliossakaan ole paluuta entiseen, ei vaan elimistö enää kestä hiilareita kuin pienissä määrin. Sama koskee myös herkkuja eli herkuttelupäivät erikseen. On sitä nytkin käyty välillä Mäkkärissä ja syöty laskiaispullia. Tai syöty kisoista saatu suklaalevy yhdellä istumalla :D Välillä on hyvä löysäillä. Eikä vielä ole näköjään kiintiö tullut täyteen broilerista, tonnikalasta, rahkasta tai raejuustosta ;)

Suurin haaste on ollut sovittaa kalenteriin omat treenaamiset ja ruuan laitot (kunnolla syöminen vie enemmän aikaa) koirien treenaamiseen. Ei vaan voi olla joka ilta seisoskelemassa jossain kentällä koiraa treenaamassa. Tämä ongelma on vielä ratkaisematta. Tietysti iltoja vapautuisi sillä, jos kykenisi aamu-aerobiseen. Harkitaan asiaa toukokuussa, ehkä tuohon voisi kyetä kauniissa kesäaamussa, nyt pelkkä ajatuskin puistattaa… Agilityssä, jos fiksusti treenaisi, niin voisi riittää yhdet treenit per viikko. Tokoon pitää kyllä seuraavina kuukausina panostaa enemmän.

Tulihan raapustus. Kuvia on turha odottaa kevennykseksi ;)