torstai 18. marraskuuta 2010

Nimien taustaa

Koska omistaja on jo viikon ajan kärvistellyt flunssan kourissa, niin treenejä on joutunut hieman rajoittamaan. Jotain ollaan kuitenkin tokoiltu ja kerta joskus snakut osaavat käyttäytyä yhdessäkin niin ovat päässeet äitin kanssa pitkille juoksulenkeille energiaa purkamaan. Lauantaina olin kuunteluoppilaana tämän vuoden maxien Suomen Mestarin Sari Vähäniityn koulutuksessa. Joku päivä pitää yrittää selvitä treenaamaan tässä koulutuksessa opittuja juttuja. Kunhan nyt ensin selviäisi tästä flunssasta...

Maalikuningas Milan Baros Euro 2004
Niin, mistä Milan ja Lili ovat nimensä saaneet? Koska Milan on emä-Sateen ja isä-Zhanin Italian lemmenloman tulosta niin virallinen nimi on osuvasti "Italian Passion". Ja jätkällähän tuota italialaista tempperamenttia riittää :) Olin jo pitkään yrittänyt keksiä sopivaa kutsumanimeä sitten joskus tulevalle pennulle, mutta mikään nimi ei tuntunut sopivalta. Kun sitten varmistui, että pentu tulisi tästä yhdistelmästä niin emän italialaisia sukujuuria kunnioittaen halusin italialaistyyppisen nimen. Voi sitä nimenkeksimistuskaa... Samoihin aikoihin pelattiin Euro 2004 futisturnausta ja kävin varmaan kaikkien joukkueiden kaikki pelaajat läpi nimen löytyämiseksi, mutta ei tärpännyt. Kunnes sitten yhtenä päivä kesken siivouksen välähti - kisojen maalikuningas, tshekin Milan Baros. MILAN, siinä aivan täydellinen nimi!!! Koska urospentuja syntyi vain yksi, niin Milan on ollut pienestä pitäen Milan. Jalkapallon sijaan himoitsee kyllä enemmän tennispalloja :)

Lillie "Jersey Lily" Langtry
Lillie "Jersey Lily" Langtry, brittiläinen näyttelijä, kuuluisa kauneudestaan. Kaimansa tavoin Lilihän on nätti kuin mikä :) Olin taas yrittänyt keksiä nimeä pennulle etukäteen huonolla menestyksellä. Joku nimi minulla oli jo keksittynä, en kyllä enää muista mikä, mutta Lilihän on ilmiselvä Lili, kuten kasvattaja neitiä jo niin kutsui. Onneksi kasvattaja on parempi keksimään noita nimiä kuin omistaja :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti