lauantai 3. maaliskuuta 2012

Asennetta oli, mutta kuis tulokset...?

Reilun 3 kk:n kisatauko ohi ja rento aloitus kotikisoilla ja vain kahdella startilla. Näin ollen kisat oli ohi jo ennen puolta päivää :)

Tuomari Leena Rantamäki-Lahtinen oli tehnyt sujuvat radat, mutta kyllä sieltä ne omat haasteensa löytyi. Agiradalla meidän pommi oli taas kerran putken väärään päähän vienti pituuden jälkeen. Laskujeni mukaan taisi olla jo neljäs hylky tuollaisesta kuviosta - ei mene vedolla, puolivalssilla eikä valssilla. No jos kokeilis seuraavaksi vaikka sitä hirttoa ja oikeasti treenaisikin tuota. Ja muutenkin niitä putken vääriä päitä. Tässä epäonnistui kyllä itse puolivalssikin teknisesti. Muuten meno oli oikein mukavaa, muisti juosta ja ääntäkin lähti, mutta taisi jäädä vähemmälle juuri siinä kriittisellä hetkellä... Toisella kierroksella saattoi ehkä keinukin olla vähän turhan vauhdikas :)
Hyppärillä pääsi taas liikkumaan vauhdilla, Lilin ääntelystäkin huomasi että nyt ei himmailla :) Hienot persjätöt kepeille ja hyppyjen välissä ennen okseria. Vedätyksen varjopuoli on että rimat on herkemmin vaarassa ja nyt sitten rysähti okserilla rima. Erikoisesti eka eikä jälkimmäinen rima. Juuri keskiviikkona treenailtiin 65 cm rimoja ja okseria vedättämällä, silloin ei vahinkoa käynyt. Riman pudotuksen jälkeen meni itseltä paras terä ja putkeen ohjaus oli vähän turhan ennakoiva, joten ohihan siitä tultiin. Lopulta hylky tuli vasta toka vika esteellä, kun jäin siinä ennakoivan valssin jälkeen turhaan seisoskelemaan, jonka takia oltiin sitten jatkossa myöhässä enkä enää nähnyt mitään järkevä käydä väkisin survomaan takaakiertoon. Virheitä jo 10 alla ja oma moka kun oli myöhässä!



Kisakausi ei ehkä alkanut tulosten puolesta kovin loistavasti, mutta on sitä silti huonompaakin menoa radalla nähty. Toivottavasti tämä fiilis jatkuu!

2 kommenttia:

  1. Hypärillä okserin rima tippuu, koska persjättö tulee myöhässä, eikä Lili ehdi nähdä seuraavaa hyppyä (okseri) kunnolla, ponnistus jää vajaaksi. Ei siis vedätyksen takia tiputa rimaa, sillä selvästi hyppää suoraan päin ekaa rimaa, ei ehdi ponnistaa kunnolla.

    Suosittelen lämpimästi hirttämistä :D

    VastaaPoista
  2. Onni on videot :) Katsoin itsekin myöhemmin, että ei ole persjättö aivan ajoissa.

    Hirtolla nuo putkijutut toivottavasti saadaan toimimaan. Mutta ei silläkään ilman tehotreeniä selvitä; aika monta epäonnistunutta yritystä saatiin eilen, vaikka aloitti hirtolla kääntämisen jo ennen edellistä hyppyä...

    VastaaPoista