maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ei kiitos enää!

Ei kelvannut Lilille KSSK:n halli ensin agilityn merkeissä, eikä nyt tokonkaan, jossa ei sitten niitä useampia yrityksiä ole tarjolla... Ehkä ei enää kokeilla kolmatta kertaa kyseistä hallia :) En nyt oikein tiedä mikä mätti fiiliksessä. Joo, oli lämmin ja toisella puoliskolla oli menossa pk-treenit ja teki välillä jotain järkevääkin, mutta haahuilu kuvaa varsin hyvin toimintaa kehässä. Teki mieli keskeyttää pariinkin otteeseen. Video on varsin armollinen ja varsinkin kun välihaahuilut puuttuu sekä minun "noitumiset" :)

Paikkamakuu:


Loput liikkeet:


Aika löysä arvostelu, tuomarina uusi tuttavuus Saija Pollari.
  • Paikalla makaaminen: 8. Meni maahan ilman käskyä (kaksi kertaa!) ja oli myös liikutellut tassujaan. Olihan taas häiriötä. Lopuksi pieni välikohtaus kun tuomarin antaessa pisteitä meidän vieressä ollut bortsu hyökkäsi meidän toisella puolella olevan sakemannin kimppuun. Lili oli vissiin niin pieni ettei huomannut tai ei välittänyt nartusta. Pelkällä rähinällä selvisivät, mutta oikea päätös tuomarilta hylätä koirakko.
  • Seuraaminen taluttimetta: 7. Nolla olisi ollut oikea arvosana. Ei niinkuin minkäälaista yritystäkään...
  • Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 8,5. Seuraamisesta ei tietoakaan, hyvä maahanmeno, kaksi käskyä perusasentoon.
  • Luoksetulo: 5. Hyvä vauhti pysäytystä ajatellen, mutta eipä paljon vaivautunut pysähtymään. Tuli vielä sivullekin ihan vinossa.
  • Seisominen seuraamisen yhteydessä: 9. Se seuraaminen... Löysä pysähdys.
  • Noutaminen: 9. Tuli suoraan sivulle vaikka olisi pitänyt kiertää. Jäi liian kauas ja vinoon, vähän myös pyöritteli kapulaa suussa. Mutta ei varastanut, jumittanut tai hypännyt päin :)
  • Kauko-ohjaus: 0. No ei ainakaan pylly liikkunut... Katteli liikkuria sen näköisenä, et mitäköhän se tuol kapulal aikoo. Kokeen jälkeen toimi hyvin kehässäkin vaikka liikkuri korjaili tavaroita vieressä. Villi veikkaus et "kapula" häiritsee.
  • Estehyppy: 10. No, tää oli asiaa :)
  • Kokonaisvaikutus: 8. Tekee kuulemma innolla töitä. Missä kohtaa?
Yht. 134 pistettä, 3-tulos, sij. 6/11. Kokeessa tuli vain yksi 1-tulos, kaikki mitä itse näin niin epäonnistui kaukokäskyissä. Tämä tökki omituisesti Milanillakin viimeeksi. Mikälie Kouvolan kirous iskenyt :) Normikaket olisi riittänyt ykköstulokseen, mutta olisihan se melkein ollut häpeällistä tuolla esityksellä. Ulkokentillä jatketaan.

Ai ai, kaksi koeviikonloppuna takana, eikä mitään tulosta. Melkein alkaa heikottaa... No, eiköhän tämä kuulu vähän niin kuin asiaan ja voihan se kuiva kausi jatkua pidempääkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti