Eilen oli koirilla ilo ylimmillään, kun päästiin vihdoin ja viimein taas hiihtämään. Viime vuoden tavoin koiraharrastajat saivat kaupungilta luvan Pappilanniemen ladulle tiistaisin ja torstaisin. Onhan se latu lyhyt (1.890km), mäkinen, mutkainen ja kapea, mutta kyllä siellä kelpaa painella ennen kuin päästään taas jäälle hiihtelemään.
Milan pimahti taas jo siinä vaiheessa kotona kun näki hiihtovarusteet :) Lili taas oli vielä ladulla suksia kiinni laitettaessa sen näköinen, että EVVK. Mutta ei tarvita kuin yksi "Mennään" -käsky ja johan taas mennään, vetää kuin pieni piru :) Pitäisi joskus saada videokameralla kuvattua omasta näkövinkkelistä, on se jotenkin niin hauskan näköinen kuin toinen on niin pieni ja sievä, mutta täynnä tulta ja tappuraa tuossa tilanteessa. Vauhdista päätellen kyllä siitä 17kg kropasta voimaakin lähtee :) Milan alkaa jo loppuvaiheessa hieman löysäilemään, jaksais juossa paremmin jos ei polttais energiaa siiheen huutamiseen ja meuhkaamiseen.
Pakkasta oli "vain" -12, sukset viime kevään jäljiltä voiteita vaille, itse flunssasta juuri ja juuri toipuneena, joten tarkoitus oli aloittaa rauhallisesti ja hiihtää vain yksi kierros tai korkeintaan kaksi, jos oikein hyvin menee. No, kolmeksihan se muuttui, viimeinen kierros alkoi jo itsellä tehdä tiukkaa. Onneksi äiti hiihti Lilin kanssa kaksi kierrosta, niin omat kierrokset jäi yhteensä neljään. Kevyt aloitus 7.5 km, joko yskän rippeet jäi sinne ladulle tai sitten iskee kahta kauheammin takaisin... Koirilla oli parrat aivan jäässä :) Tiistaita varten a) voideltava sukset, b) leikattava koirilta tassukarvat.
Siihen malliin innostuttiin hiihtämään, joten jäi agitreenitkin väliin. Mutta sitä ehtii muulloinkin. Joulun jälkeen Lili vaihtaa uuteen ryhmään - uusia haasteita, kivaa :) Paremmin ehtii myös keskittymään treeneihin, kun ei tarvitse olla koiria vaihtelemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti