maanantai 17. tammikuuta 2011

AgiTokotukset

Torstai-ilta menikin varsin tehokkaasti agilityn parissa. Ensin hallille jo viideksi, kun oli meidän ryhmän siivousvuoro. Sen jälkeen kipin kapin hakemaan Lili kotoa, kuudelta alkoi treenit. Teemana niistot, tehtiin ensin yksittäisellä esteellä ja sitten osana rataa. Treeni tehtiin myös toisinpäin (pussi toki käännettynä :). Toivottavasti pöytä ei ihan heti tule radoille tai sitten pitää alkaa sitä ihan oikeasti treenaamaankin :)
 Lilin treenit loppiaisena kun jäänyt kirjaamatta:
Myös Lilin ekat treenit uudessa ryhmässä:
Kun Lili oli saatu treenattua, niin ei muuta kuin kävelet taas kotiin ja hakemaan Milan. Milan treenaili tällaista (pätkä jostain kisaradasta):
Lauantaina käytiin myös hallilla, tarkoitus oli treenailla torstain juttuja, mutta tehtiinkiin valmiina ollutta rataa. Eipä olla välistävetoja pitkään aikaan treenattukaan ja sen kyllä huomasi... Kolmen hypyn sarjassa eka välistäveto onnistui aina, mutta toinen ei sitten oikein millään. Ensi kerralla kokeillaan puolivalssilla. Radalla oli myös kiva kaahaussuora - hyppy-pussi-rengas ja sen jälkeen putki 90 asteen kulmassa oikealle. Hyvin haki molemmat kaikki esteet itsenäisesti, kun minä jäin tuossa juoksukisassa odotetusti toiseksi :) Tehtiin myös pujottelua ja kontakteja etupalkalla, että sai itse liikkua vapaasti. Koirat vähät välitti missä minä menin ja hyvä niin!

Sunnuntaina oli eka kerta Milanilla LPKY:n VOI/EVL-toko"kurssilla", paikkana agilityhalli. Halli oli tupasen täynnä koiria, kun samaan aikaan pyörivät pentu- ja alkeisryhmätkin. No, ainakin häiriötreeniä oli tarjolla, eipä noissa olosuhteissa oikein muuta pysty tekemäänkään. Aloitettiin hyppynoudolla, kaikissa noudoissa tökkii edelleen luovutus, jää helposti liian taakse/vinoon. Tätä hinkattiin väliajoilla (+kaikkea muuta mahdollista) sekä kotona ruokakupin kanssa. Vaikeeta tuntuu olevan edelleenkin... Jos tunnarissa tökkisi vain luovutus niin olisin tyytyväinen. Välillä menee ihan jees, mutta pääasiassa maistellaan enemmän tai vähemmän muitakin kapuloita. Mutta eipä tuon kanssa auta muuta kuin malttaa ja toivoa, että varmuuden myötä maistelut jää pois. Menepäs kieltämään vääristä kapuloista niin voi olla kohta isompikin ongelma... Loppuun vielä porukalla ruutua. Milan pongasi seinustalla olleet agilityesteet eikä suostunut katsomaan eteenpäin ruutuun vaikka yritin päästä kääntää ja hokea "taikasanaa". Satu meni sitten keskelle ruutua palkan kanssa Milania huutelemaan niin johan katse kohdistui sinne minne pitkin. Blaah... Normaalisti kyllä hakee ruudun varsin hyvin, mutta nyt oli ilmeisesti vaan niin paljon häiriötä (ei siis vain ihmisiä ja koiria vaan myös tavaraa). Ja oli aivan pirun kylmä taas, -17, treenien jälkeen piti käydä hakemassa Lili kotoa ja lähdettiin samantien juoksulenkille "lämmittelemään"... Sen jälkeen sulikin ehkä vasta saunassa...  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti