perjantai 11. toukokuuta 2012

Reenaamalla tuloksiin...?

Vai oliko se, että vain lahjattomat treenaa :)

Ensi alkuun aivan ihana kuva Lilistä viime kisoista, kuvaajana Meiju Vellinki. Tästä ei voi tulla kuin hyvälle mielelle :)


Sitten niitä treenejä.... Ensin Timon suunnittelemat haasteet, päivän teemana slalomit muutamalla pienellä kivalla jutulla höystettynä. Voihan asian niinkin ilmaista :)


Ensimmäistä slalomia testattiin molemmin puolin. Ensin ulkopuolelta, jolloin vastaanotto renkaan takaa ja siitä vienti pakkovalssi + persjättö hypyn taakse. Päällejuoksu neloselle ja työntö+saksalainen vitoselle. Suurin haaste oli saada Lili hyppäämään ykköshyppy, kun hallista loppui tila, joten aloituspaikka vähän huono. Oma rintamasuunta piti olla renkaansuuntaisesti koiraa kohti niin alkoi lopulta toimimaan. Tämä puoli toimi tosi hyvin, jos vaan ehti kolmoselta tarpeeksi ajoissa pois. Varmempi tapa nyt oli mennä radan sisäpuolta. Ajoissa työntö kolmosen taakse ja puolivalssi vitoshypyn ekan siivekkeen kohdalla. Kutosen jälkeen selvä rintamasuunnan kääntö kohti seiskahyppyä. Ei muuten kertaakaan lipsahtanut putkeen :) Putki oli A:n alla niin piilossa, että sinne sai tosissaan käydä viemässä. Sai oikeasti juosta että ehti kun oma vauhti kuitenkin hidastui käännöksessä sen verran. Keppien jälkeen valssi ja lähetys putkeen. Valssi 12-13 väliin hyppyjen linjan mukaisesti tehostettuna karjaisulla, että tuli myös mukaan eikä täräyttänyt putkeen (vähän oli sellaisia taipumuksia). 14 saksalaisella ja sitten piti myös muistaa ottaa kunnolla oikealla kädellä haltuun, että tuli 15 hypyn oikealle puolelle. Lähestys 17 hypylle rintamasuunta kohti keinua. 18 pakkovalssilla (sai tehdä töitä että lähti tähän), ajoissa niin tuli hyvin mukaan 19 hypyn niistosokkariin (no problem). Tästä pituudella saaminen olikin haastellisempaa, kun oli aina vaan menossa putkeen. Luki sen jo siinä vaiheesa kun oli vasta tulossa alas hypyltä. Ohjausta ei tarvinnut muuttaa, oikein ajoitettu karjaisu korjasi taas ongelman :) Poispäinkäännöstä 21:selle, harjoiteltiin muutaman kerran pelkästään pituuden takaa niin ei tarvinnut tapella putkeen menemisen kanssa. Hyvin onnistuu kun ei sotkeennu omaan juoksemiseen eikä iske paniikkia ehtimisestä :) Pieni veto poispäin ja ajoissa käännös koko kropalla (eikä vain kädet) hypyn suuntaan niin ei edelleenkään päädytty putkeen. Keinu mentiin yhtä matkaa, kun oikea suoritus (2on2off) on vielä hieman hakusessa. Jätin odottamaan siksi aikaa, että ehdin asemiin lähemmäs seuraavaa hyppyä. 26 päällejuoksulla niin, että kun koira oli tulossa hypylle niin oma kroppa jalkoinen osoitti jo kohti putkea. Muurille sitten harjoiteltiin taas sitä niin vaikeaa vasemmalle kääntymistä takaaleikkauksella. Pitää vaan leikata linja rohkeasti ja tarpeeksi ajoissa tai sitten pitää koko ajan hallussa vähän poispäinkäännökseen tyyliin.

Pistihän treeni hikoiluttamaan, mutta ei sentään kunto päässyt loppumaan :) Kasvihuone aurinkoisella kelillä on lämmin!

Ensin koko viikonloppu agia ja maanantaina on jo ihan hyvä jatkaa...? Nomikin on päässyt jo juoksutauolta takaisin treenaamaan. Ensin ollaan lähinnä muistuteltu eri esteitä, mikään ei ollut päässyt unohtumaan :) Juuri ennen juoksuja vähennettiin kepeistä ohjurit neljään, tauon jälkeen aloitettiin suoraan kahdella. Eipä tuo onneksi enempiä niitä tarvitse. Kokeiltiin kerran ilmankin, mutta se oli sitten jo liikaa vaikkakin onnistunutkin suoritus saatiin aikaiseksi. Ryhmätreenien radan teemana oli persjätöt sekä putkelle että hypyille, helppoa hommaa...

Illan päätteeksi Lilin ryhmätreenit. Rata näytti tältä noin suurinpiirtein, toisella yrityksellä meni jo sinne päin :) Ekalla yrityksellä tapeltiin oikean kontaktien suoritustavan kanssa, ei voi syyttää kuin itseä kun ei ole ollut asiassa tarpeeksi mustavalkoinen. Korkea aika olemaan, jos meinaa selvitä radoista, joissa kontaktin jälkeen pitäisi päästä ohjaamaankin.
Kolmoselle ja nelosella haettiin vähän rajoja, että kuinka kaukaa ennakoivan valssin pystyy tekemään. Mitä vähemmän välissä liikkui sitä parempi. Okserin jälkeisen elämän sai tehtyä hyvin monimutkaisesti tai sitten yksinkertaisesti ja yksinkertainenhan on tunnetusti kaunista. Ei tarvinnut okserilta muuta kuin vetää liikkeen mukana  hypyn ja pituuden väliin ja kääntyi sen jälkeen ihan kevyesti hypylle. 14 hypylle haettiin mahdollisimman tiukkaa käännöstä takaaleikkauksella, oikealla kääntyminen ei sentään tuota ongelmia. Ei kääntynyt muurilta taaskaan parhaimmalla mahdollisella tavalla, mutta ei sitten ehditty enää valssia kokeilmaan. 18 niistoon malttia...



Tiistaina pyörähti taas tokon yleiset treenit käyntiin ja vuoden ekat treenit Tapikselle (ah, nurmikenttä). Ekalle kerralle sattui sitten oma koulutusvuoro, mutta onneksi illat tähän aikaan vuodesta on valoisat niin ehti vielä itsekin tokoilemaan. Kokeen jälkeen pidettiin viikkoa taukoa, joten nyt vähän lämmiteltiin. Erityisenä treenin aiheena Milanilla oli äänettömät askelsiirtymät :) Osaa muuten olla vaikeaa.

Pyöräily/kaahailukausikin on jo korkattu! Vetopedoille kyytiä antaa Pawtrekker, pienen neidin "hieman" rauhallisempaan menoon on varattu Helkaman Kaunotar :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti