tiistai 15. toukokuuta 2012

Saksalainen vai japanilainen?

Saksalaista se olla pitää niin autot kuin koiratkin... Toimii myös ohjaustekniikkana. Mutta että japanilaista...? Koira tai auto ei kiitos :), mutta ei lainkaan hullumpi aksaillessa kuten viime sunnuntaina Aki Korhosen koulutuksessa todettiin! Myönnettäköön, että alkuun hieman epäilytti, vaikka tokihan suoraan juokseminen on simppelimpää kuin jatkuva kääntyily ties mihin suuntaan...

Mutta ensin niitä saksalaisia kuvien muodossa... Nomi on ollut meillä nyt vuoden, mutta onko mikään muuttunut...? Ei edes kasvanut kovin isoksi.

Vuosi sitten...

Ja tänään...


Kettu on pop!


Milan, aina niin tyynenä...


Kunnes alkaa tapahtumaan... PERHONEN lentää!


Tältä sitten näytti Korhosen treenirata. Jota sitten tehtiin kirjaimellisesti veren maku suussa, kun Lilillä oli olevinaan niin kiire autosta pois, että vetäs meikäläistä turpiin. Onneksi ei ihan valtoimenaan vuotanut verta nenästä, mietin kyllä pitäiskö ottaa valkoinen verkkaritakki pois varmuuden vuoksi pois...


Alku yksinkertaisesti pieni vekki takaakiertoon ja vetämällä putkeen. Olisikin aina näin helppoa. Puomin jälkeiselle hypylle joko saksalainen tai sitten se japanilainen. Seiska taas saksalaisella tai japanilainen + jaakotus. Ja kyllä vaan kasille mahtui tulemaan siitä välistä, että pääsi leikkaamaan, ei tarvinnut lähteä pyörittämään siivekkeen ympäri. 12 vekkauksella ja ennakoivalla valssilla, samat sävelet myös hypylle 15. Putken jälkeen taas japanilaista, jossa olin jatkuvasti myöhässä, meni myös pelkällä vedolla käsi alhaalla. 19 kierrätettiin kauemman siivekkeen kautta, että vauhti pysyi paremmin. Sitten tehtiinkin kolme japanilaista peräjälkeen :) 21, 22, 23:selle ja vitsit että toimi! 21 jälkeen piti käskyttää tiukasti ettei lipsahtanut putkeen (teki sen eräänkin kerran) ja kun sai haltuun niin ei pitänyt rynniä tai muuten mentiin 22:sesta ohi. Persjättö 26-27 väliin (kerrankin kääntyi 25:sen hyvin), putki löytyi aina hyvin vaikka hyppy oli houkuttimena. Loppu vaan rallatelliin :) Taas opittiin jotain uutta, joten kannatti osallistua!

Olli-Jussin kuvioilla jatkettiin taas maanantaina, kaksi pätkää. Aika taas riensi treeneissä, kun kivaa oli, niin päästiin lopettelemaan vasta kymmenen aikoihin illalla. Yksi teemoista oli 5/12 hyppy, edellisissä treeneissä tehtiin tätä vain toiseen suuntaan. Rimat tapissa SM-kisoja ajatellen ja muurissakin yksi 10 cm palikka lisää. Yksikään rima tai muurin palikka ei tullut alas, jokunen kolahti. Vastaanotto kolmosen luota, _pieni_ vekki ja veto vitoselle ja ajoissa vapautus. Muuri vähän pitkäksi taas, jonka jälkeen on parempi tehdä 8 hyppy valssilla kuin saksalaisella. Toisella kerralla muurilla vekki+jaakotus ja muistettava lähteä ajoissa liikenteeseen. 18 hyppy tuotti ongelmia, ei saatu backlappia hyvin onnistumaan, sinkoili vähän minne sattuu. Mutta silti oikeampaan suuntaan verrattuna pyöritykseen, jonka jälkeen onnistui irtoamaan aina 6/13 putkeen... Minä siis jossain hypyn 20 luona.

Toinen pätkä aloitettiin muurin luota kohti koiraa ja siitä vaan peruuttamalla ohjattiin koira hypyt + muuri ennen valssia putkelle. Vieläkin aikaisemmin olisi saanut lähteä liikkeelle. Takaaleikkaus muurille onnistui hyvin (vasemmalle :), käsi pitää olla alhaalla. Puomilta olikin vaikea saada oikealla hypylle mukaan, kun joutui käydä saattamassa loppuun asti ja sen jälkeen olikin houkutuksia tarjolla. A kuvassa hieman väärässä paikassa, sinne päästiin edelliseltä hypyltä tiukalla leikkauksella. Olihan kiva treenata, kun oli koko halli käytettävissä eikä vain puolikasta kenttää. 

Viikonloppuna lisää tätä :) Sitä ennen taas yhdet kisat ohjelmassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti