keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Uusia tokosääntöjä ja treenailua

Tai no, treenailu on ehkä vähän väärä sana :D Mutta nyt on Lili sentään taas treenailukunnossa, pari viikkoa meni operaatioista toipuessa. Mutta nyt on pantteri taas täydessä iskussa ja sairaslomakin meni helpommin mitä alunperin ajattelin. Muutama ennen ja jälkeen kuva:


Kotona leikkauksen jälkeen, silmäluomi hieman turvoksissa.

Muutama tikki.

Pönttöpäät ;)

Ei eroa vanhaan huomaakaan!


Karvakin kasvaa nopeasti! 

Vielä ei olla muilta kiireiltä hiihtämään ehditty, mutta lumesta ollaan otettu ilo irti muuten. Lili ehkä toivoisi kuitenkin, että mentäisiin ihan vaan koirakylpylään vesileluilla leikkimään ;)


Sunnuntaina selvittiin sitten pitkästä aikaa taas treenailee tokoa. Jotenkin vähiin on käynyt treenit sitten lokakuun ;) Taukoa on pidetty ihan suunnitellusti ja aktiivisempi treenailu on tarkoitus aloittaa vasta kelien lämmettyä. Olihan taas kiva keli treenata, sellaisessa pienessä lumimyräkässä. Agilityssä puolestaan pidetään taukoa huhtikuuhun asti.

Uusia tokosääntöjä on jo tavattu heti niiden julkistamisen jälkeen ja mietitty treenisuunnitelmia. Ihan mitään täysin mullistavaa ei EVL:ssä nähdä ja suurin osa muutoksista vaikuttaa ihan kivalta. Ryhmäliikkeitä pitää tosiaan jatkossa treenata enemmän isommassa porukassa, että saadaan vastaavat häiriöt. Ja kisoihin toivotaan pomminvarmoja vieruskavereita. Mutta kiva ettei tarvitse enää 4 minuuttia paikoillaan köllötellä. Ehkä minuutissa ei Lilin jalat puudu että niitä pitäisi sinä aikana suoristella ;)

Harmittavasti seuraamisesta ei päästy vieläkään eroon :D Uutena tähän tuli pidemmät seuraamispätkät peruuttaen. Tähän mennessä en ole opettanut Liliä peruuttamaan, joten nyt sekin ole aloitettava. Tätä voi onneksi treenata kotonakin ja aika hyvin Lili on lähtenyt askeltamaan taaksepäin. Oletin että olisi tarjonnut enemmänkin istumista. Mutta pitkä on matka että tämä saada toimimaan seuraamisen yhteydessä.

Ruudun muutos onkin sitten ehkä se harmittavin muutos ja enkä vieläkään tiedä miten lähtisin merkitöntä merkkiä eli pelkkää ympyrää opettamaan. Ehkä pitää kysellä viisaimmilta vinkkejä. Lilin haasteena on heikko ohjattavuus yhdistettynä este/merkkihakuisuuteen. Vaikea saada lähtemään mihinkään ilman kiintopistettä. Pk-eteenmenon opettaminen ei ole ollut mikään ongelma, mutta ei siinä tarvinnutkaan tähdätä koiraa pysähtymään johonkin pieneen ympyrään. 

Onneksi Lili ehti valioitua ennen uutta ohjattua hyppynoutoliikettä :D Siis hauska liike, mutta aika hazardi tuon tyyppisen koiran kanssa. Sunnuntaina treenattiin tätä ensimmäistä kertaa eli siis pelkkää kartion kiertämistä pitkästä matkaa. Olen käyttänyt merkille aina käskyä "merkki" ja jos on pitänyt jotain kiertää niin agilitymalliin käskytys "kierrä + km". Taas hyvä esimerkki kuinka Lili kuuntelee käskyjä. Lähti hyvin merkille pelkällä kierrä-käskylläkin pitkästäkin matkaa, mutta suoritti sen kuten merkin eli pysähtyi itsenäisesti (vaikka aina pysäytän sen sinne erikseen). Siinähän sitten yrität snautserille opettaa merkki ja kierrä-käskyjen erot kun Lilin mielestä merkki on merkki ja ihan sama vaikka ohjaaja huutaisi vesimelonia ;) Pitää yrittää ajaa kierrä-moodi vahvemmin ajatteluun, että merkille pysähdyttäisiin vai erillisestä käskystä. Istumista kutsuttaessa treenailtiin myöskin käsimerkillä avustettuna, vähän oli hölmön näköisenä alkuun. Tästä on vielä pitkä matka valmiiseen liikkeeseen hyppy- ja kapulaohituksineen :D Ja tosiaan pitäisi sitten saada treeneihin hypytkin aina raahattua mukana.

Uusia tunnarikuvioita ei olla vielä ehditty treenailee, mutta niissä tuskin on ongelmia. Toivottavasti sää suosisi viikonloppuna, että ehdittäisiin vielä treenit vetää ennen Nomin mammalomaa. 

Suurin osa tämän vuoden kisoista tulee varmaan mentyä vielä vanhoilla säännöillä. Mutta jos sitä jonkun kokeen uskaltaisi uusillakin käydä kokeilemassa? Ne alempien luokkien säännötkin pitäisi myöskin opiskella, jos meinaa liikkurina toimia. Tai sitten pitää liikkuroida vain EVL:ää ;) Ensimmäinen liikkurointi nykyisillä säännöillä tulikin jo suoritettua helmikuun alussa. Vaikka itsekin on kisannut kaikista luokista koularit niin jotenkin EVL tuntuu turvallisimmalta liikkuroida. Kummasti ne vanhat säännöt alkaa unohtumaan vaikka miten niitä sääntökirjasta tavaisit. Ei näköjään mahdu päähän kuin yksi luokka kerrallaan ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti